Muutama päivä edessä

Glasgow Cathedral

Hello! Viikko on puolessa välissä ja ainakin maanantai ja tiistai olivat hyviä päiviä. Maanantaina kävin muutamassa vapaa-ehtoistyötä nuorten hyväksi tekevien tahojen luona. Täällä näkee paljon esimerkiksi kadulla tehtävää varainkeruuta lasten ja nuorten elinolosuhteiden parantamiseksi.

On ollut mielenkiintoista kuulla, kuinka esimerkiksi oman asuinalueen yhteisö tekee nuorten hyväksi työtä. Joko varainkeruuta tai olemalla toiminnassa muutoin mukana.

Eilen tiistaina olin yhden tälläisen yhteisön mukana draamapajalla. Mitenhän mä nyt lyhyesti kuvailisin heidän toimintaansa. Ryhmässä oli ala-asteikäisiä tyttöjä ja poikia ensin vähän leikkimässä ( mä olin mukana leikeissä) ja sitten he alkoivat eri ryhmissä eri menetelmin harjoitella tulevaa joulujuhlan ohjelmaosuutta. Oli tanssia, näytelmää, piirroksia jne. Nämä lyödään sitten yhteen ja saadaan iso jouluspektaakeli!

Tänään mun pitäisi mennä näkemään ja kuulemaan lastensuojelusta. Ovat jo kerran peruneet ja en vielä tätä kirjoittaessani saanut vahvistusta tapaamiselle. Illaksi menen nuorisotalolla, jossa olen jo vieraillutkin.

Palataan asiaan!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Mukava viikko takana!

Tässä on tyypillinen näkymä bussin ikkunasta! Katsele siinä sitten maisemia 😊

Moro kaikille! Takana on mukava viikko ja viikonloppu edessä. Tää oli oikeasti järkevä viikko. Pääsin katsomaan ja kokemaan sitä oikeaa toimintaa nuorten kanssa. Nuorisotalo (täällä Youth Complex, Youth Action, Youth House, transition group…) toiminta on hyvin samanlaista, kuin meillä, paitsi ettei ole. Toimijoita on monia! Yksityisiä, kunnallisia, järjestöjä ja kaikilla näistä on erilaisia rahoitusmuotoja, hallinnollisia ominaisuuksia (omituisuuksia)ja valvovia elimiä.

Jollain tasolla tämä kaikki liittyy heidän monimutkaiseen koulutusjärjestelmäänsä. Jopa Skotlannin koulutusjärjestelmää kuvaava ja siitä kertova julkaisu kertoo, että järjestelmä on hieman hämärä (shady)

Eilen olin mukana nuokulla, jossa ryhmä nuoria suunnitteli matkaa Suomen Rautavaaraan! Siis mihin? Piti ittekkin tarkastaa netistä, mutta paikka on Savon sydänmailla. Kattokaa ite netistä. Heidän ohjaajansa on ollut siellä aiemmin ja kertoi ihastuneensa paikkaan. Hän halusi ehdottomasti viedä lapset sinne talviaikaan ja helmikuun puoliväli on todennäköisesti talviaikaa! Lapset saivat mahdollisuuden kysellä multa kysymyksiä. Aika ujoja olivat. Mut muutaman kanssa pääsin ihan mukavaan jutteluun.

Ensi viikolle on onneksi mukavasti ohjelmaa tiedossa. Nyt viikonloppuna menen katsomaan paikallista futista. Saa nähdä selviänkö sieltä hengissä. Työnohjaajani kehotti minua olemaan menemättä (suomen kieli on upeaa) Rangersien kannattajapubiin ennen peliä, joten aloitan pelireissuni sieltä. Jos ensi viikolla ei kuulu mitään, niin…

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Nyt näyttää hyvältä!

Moi kaikki!! Maanantaista lähtien on alkanut tuntumaan siltä, että tällä jutulla on jonkinmoinen tavoite. Oli ehkä vähä agrea pelissä, kun kirjoitin aiemmin, mutta tuntui siltä, että mulla ei ollut tarpeeksi tehtävää ja näkemistä. Tuntui siltä, että mä vaan olin täällä. Mun työnohjaajani joutuu tekemään tällä hetkellä kahden ihmisen työt ja on tosi kiireinen. Nuori nainen, jolle (voin kuvitella) tyrkätään kaikki hommat, että teeppäs tuo ja teeppäs tää. No tämä on vain mun mielikuva.

No tämä viikko on ollut sitä, mitä olin kuvitellut tämän olevan. Mulle on järjestetty selkeä ohjelma eri paikkoihin ja kaikki tuntuu suunnitellulta. Tämä aiempi ei ole ollut moite kenellekään , mutta otamme tästä opiksi, että parempi ennakkosuunnitelma olisi hyödyksi molemmille tahoille!!!

Olen tällä viikolla päässyt tutustumaan nuorisotyöhön ja ennenkaikkea tapaamaan nuoria heidän omassa ympäristössään. Olemme valmistanut pannukakkuja, keskustellut kotitöiden merkityksestä jne. Eilen pääsin tutustumaan nuoriso-ohjaajien koulutukseen. Ja tänään kirsikkana kakun päällä, olin nuorisotalolla katsomassa ja juttelelemassa nuorten kanssa, kuinka he näkevät ja kokevat nuorisotalojen merkityksen heille.

Tää edellinen saattoi kuulostaa tyhmältä, mutta tää oli ehkä paras päivä!! Nähdä ja kokea, mitä nuoret oikeasti tekevät vapaa-aikanaan. Olen siis päässyt olemaan nuorten parissa!! Ja keskustelemaan ja kuulemaan nuoria.

Huomenna jotain uutta…

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

Iha ei mee, niinku kuvittelin…

Perjantaina piti olla tapaaminen koskien vierailua lastensuojeluyksikön tapaisessa paikassa. Tämä rouva laittoi mulle viestiä tiistaina, josko tavattaisiin perjantaina. Siis 10.11. Itse tätä ehdotti ja laitoin hänelle sähköpostia torstaina, jossa kerroin olevani koko perjantain käytettävissä tapaamiseen. Odottelin perjantai aamupäivään, ei viestiä! Ei puhelua! Laitoin uudelleen s-postia ja soitin hänelle useamman kerran. No luck!

Katsoin netistä jotain tahoja, joihin voisin olla yhteydessä koskien mun opintoja. Kävin sitten esittäytymässä eräässä paikassa ja sain sovittua tapaamisen ensi viikolle. En viitsi kertoa enempää asiasta, kun en tiedä toteutuuko tämäkään tapaaminen.

Koulun kontakti (on todella ystävällinen nuori nainen) laittoi mulle viestiä perjantai-iltana kertoen, että viikolla tapaamani ihmiset olivat jättäneet yhteystiedot ja toivoivat tapaamista. Sovittiin siis siinä kokouksessa, että nämä yhteydenottopyynnöt välitetään minun työnohjaajani kautta. Katsotaan…

Jos kertoisin tunteeni järjestelyistä koskien mun vierailua täällä, niin ei paljon pisteitä tulisi. Olen optimisti, joten odotan ensi viikkoa.

Turistikertomus: Kävin lauantaina Edinburghissa. Noin 1h 20min täältä itään. Skotlannin pääkaupunki. Kaunis n.500 000 asukkaan kaupunki. Söin Haggista ja kävin mäen päällä. Siinä tärkeimmät.

Kuten varmaan huomaatte, olen hieman pettynyt. En paikkaan, en ihmisiin. Odotin kuitenkin paremmin suunniteltua ohjelmaa ja jotain tavoitetta.

Huomenna on uusi päivä. Kaikille lukijoille toivotan hyvää uutta viikkoa ja toivottavasti mulla on parempia uutisia ensi viikolla! Pitäsköhän tohon laittaa muutama kuva…

Hmm… Toi on Maxi from Finland

Tää on joku linna. Ovat rakentaneet sen jostain syystä joskus ja jotain vastaan tai puolesta. Ota näistä ny selvää…

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Piti puhaltaa peli poikki

Tarkoittaa sitä, että ohjelman mukaan mun piti olla koko viikko urheiluosaston mukana seuraamassa heidän koulutusohjelmaansa. Se osoittautui istumiseksi luokassa kuunnellen opetusta. Otin yhteyttä vastaavaan opettajaan ja tultiin siihen tulokseen, että kannattaa muokata ohjelmaa, joten tänään olin mukana alueellisten nuorisotoimijoiden palaverissa, missä käytiin läpi mitä ollaan tehty ja mitä tehdään, että saadaan käytettyä kaikki myönnetty rahoitus.

Juttelin työnohjaajani kanssa vaihtoehdoista ja päädyttiin siihen, että ostetaan 10000 lyijykynää. Eli jos myönnettyä rahoitusta ei käytetä kokonaan, niin loput on palautettava. Vähä niinku Suomessa tietyissä rahoitustapauksissa.

Illalla pääsin tutustumaan tulevien nuoriso-ohjaajien perehdytys infoon. Porukka oli kuin meidän aikuisopiskelijoiden ryhmä. Eri ikäisiä ja eri koulutustasoisia ihmisiä. Iso ero on siinä, että 20 hlön ryhmästä n.15 on tehnyt eri pituisen ”uran” nuorisotyön parissa. Täällä jengi tekee nuorisotyötä vapaaehtoisena, eli ilman palkkaa.

Huomenna mulla pitäisi olla tapaaminen lastensuojeluyksikön työntekijän kanssa, mutta katsotaan nyt. Tämä rouva tai neiti ei ole vastannut minulle vielä, joten tarvittaessa otan käyttöön varasuunnitelman! Siitä sitten lisää, jos siihen päädyn…

Palataan kun on lisää infoa!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

Outdoor activities

Näin se täällä sanotaan. Pääsin aamupäivällä tutustumaan tuleviin vapaa-ajan ohjaajien koulutukseen ja heidän kanootti/kajakki-koulutukseensa. Iltapäivä oltiin ala-asteikäisten kanssa koripallon (ulkona tapahtuva), jalkapallon ja yleisurheilun parissa.

Liikunta-alan koulutusta annetaan jo ala-aste ikäisille tämmöisen valmennus systeemin kautta. Lapset pääsevät/joutuvat suunnittelemaan ohjaustuokioita oppilaskavereilleen ja sitten toteuttavat sen käytännössä. Yksi ohjaaja kertoi, että ehkä se tärkein syy tähän on itseluottamuksen rakentaminen. He joutuvat ottamaan vastuuta ja suunnittelemaan merkityksellistä toimintaa ikäisilleen. Kotitehtäväksi opettaja antoi heille seuraavaa: Selvitä mitä korkean paikan harjoittelu tarkoittaa, mihin sillä tähdätään ja mitkä ovat sen vaikutukset ihmiskehoon. Tämä tehtävä oli siis kuudes luokkaisille.

Lähdekritiikki otettiin esille, joten Wikipedia ei ole hyväksyttävä lähde. Oppilaiden tulee mainita lähde, mistä he ovat tietonsa löytäneet ja sen tulee olle akateemisesti hyväksytty aineisto.

Sellaista tämä päivä toi tullessaan. Huomenna olen sisäliikunnan maailmassa.Palataan!!

 

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Ensi viikkoon…

Viikonloppu takana. Kävin katsomassa paikallista koripalloa. Tappio tuli. Ensi viikon olen liikuntalinjalla. Voin kuvitella sen vastaavan meidän liikunta- ja elämystoimintaa. Saa nähdä. Kerron sit ens viikolla, mitä se oikeesti on…

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Ensin meillä on kokous ja sitten meillä on lounastauko

Näillä tiedoilla lähdin päivään. Pari tuntia bussilla ja siitä miltei suoraan kokoukseen. Kokouksen sisältönä noin suomennettuna oli missä mennään. Neljästi vuodessa tietty kokoonpano kokoontuu ja tarkastelee, mitä on saavutettu ja mitä lähdetään tavoittelemaan. Moniammatillista porukkaa, voisi ehkä olla jotain meidän ohr:n ja viikkopalaverin tyyppistä kokoontumista. Edelleen aivan samoja elementtejä, joita me Suomessa käsitellään

Palaverin jälkeen oli se osio lounastauko. Löysin itseni ravintolan pöydästä, jossa meitä oli noin tusina. Siinä vasemmalla oli pukua ja jakkupukua. Oikealla oli mekkoa ja pukua ja vastapäätä tais olla joku jakkupukukin. Koulun vararehtori oli pukeutunut pukuun ja hallintopäälliköllä oli oikein kaunis klassinen housuhame ja yläosa. Kaikki olivat vimpan päälle! Ja sitte siellä oli Markku from Finland. Mulla oli farkut ja collegepaita. Että sellasta.

No siinä sitten syötiin alkupalat, pääruoka ja jälkkärit. Piti oikein vakoilla mitä ruokailuvälineitä milloinkin tulee käyttää, kun niitä oli pöydässä ainakin viikon tarpeiksi! Hyvää oli ja kivaa oli, mut olisihan se ollut tietty mukava tietää, ett tämän päivän lounas ei tule olemaan se viereisen kauppakeskuksen noutoruoka.

Täällä ei oikein muutenkaan porukka kulje farkuissa. Paitsi laitapuolen kulkijat. Sulaudun siis hyvin joukkoon!

Palataan!!!

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti

Markku koodaa!!!

No ei tietenkään!! Mutta mukana olin, kun peruskoulusta pudonneet tai siinä vaarassa olevat lapset harjoittelivat koodauksen alkeita. Ryhmässä on 9 lasta, joiden täytyy täyttää tiettyjä kriteereitä päästäkseen tähän ohjelmaan mukaan. Näitä kriteereitä on esim. sosiaalihuollon asiakkuus, riski ajautua koulupudokkaaksi, riski joutua rikoskierteeseen ja huonot mahdollisuudet jatkokoulutukseen.

Ryhmä on tarkoitettu 15-19 vuotiaille, mutta tänään nuorin ryhmässä ollut oli 13 vuotias. Ohjelma on ollut käynnissä kolmisen vuotta (sanon näin, koska Kris-niminen ohjaaja ei muistanut tarkkaan), ja sen tulokset näkyvät vasta myöhemmin.

Pojat haastoivat mua oikein kunnolla, mutta eihän ne tietenkään mulle mitään mahtaneet. No okei, pyysivät tietenkin kertomaan kaikki rumat sanat ja tiedustelivat onko Suomessa aina talvi tai pimeä. Kerroin, että on!! Yksi pojista pyysi mut kahville koulun kahvioon ja kertoi kahvittelun aikana olevansa Kelvin Collegessa siksi, että häntä kiusattiin koko ajan koulussa ja hän ei enään pystynyt menemään. Kertoi, että nykyisessä paikassa on turvallista ja kukaan ei kiusaa. Onneksi pojan kertoman mukaan välit vanhempiin ovat hyvät! Kovin oli puhelias poika ja ihastuttava persoona. Kaikkea hyvää hänelle!!!

Tääl oli tänään aurinkoinen päivä ja sain muutaman kuvankin otettua. Huomenna uuteen päivään ja uuteen ryhmään. En muista päivän sisältöä, mutt kai ne jotain keksii. Ovat hyviä keksimään ja hyviä tyyppejä koko porukka. Hienosti otettu vastaan!! Vielä, kun se Fionna oppis englantia 😉 (Fiona on mun työnohjaajani täällä)

Tallennettu kategorioihin Yleinen | Jätä kommentti

Kiirettä pitää…

Kuvassa Rutherglenin kaupungintalo. Uusi ja vanha kohtaa!!

…niinkuin kuuluukin!

Moi kaikille!!

Eilen ei jaksanut enään päivittää tapahtumia, kun Markulle tuli väsy! Koko päivä kierrettiin Kelvin Collegen eri kampuksia, katseltiin paikkoja ja tutustuttiin ihmisiin. Iltapäivällä istuin palaverissa neljän rouvan seurassa aiheena yhteistyön syventäminen vapaaehtoisjärjestön ja ”koulumme” kesken. Ei mennyt Paulan opit hukkaan ja samojen teemojen ympärillä ne täälläkin pyörii.

Päivän päätteeksi kiittivät minua päivästä ja toivottivat hyvää kotimatkaa. No minuthan vietiin aamulla autolla tähän paikkaan, jonka sijainnista minulla ei ollut mitään tietoa. Ei mulla ollut tietenkään myöskään bussikorttia, joten siitä sitten paikallisilta kyselemään tietä kotiin. Ja vain vajaata paria tuntia myöhemmin olin jo kotini ovella.

Tänään pääsin vierailemaan konferenssiin, jonka sisältönä noin tiivistetysti oli lapsiin kohdistuvat laiminlyönnit ja niiden tunnistaminen sekä varhainen puuttuminen. Todella mielenkiintoista ja aivan samoja asoita ja ilmiöitä tässäkin konferenssissa käsiteltiin. Pääsin tuomaan keskustelussa julki myös omia kokemuksia suomalaisella näkökulmalla.

Ei toi ehkä kaikista ollu mielenkiintoista, mutta musta kyllä!!

Jaa niin! Kuvauslupaa eri paikoista tuntuu olevan vaikea saada. Täytyy yrittää keksiä jotain. Mutta ainahan sitä jotain täytyy julkaista! Näillä sanoilla öitä vaan. Huomenna aikainen herääminen, joten ny nukkumaan. Vai pitäisköhän sitteki kävästä Janoisessa Kurjessa…

Tallennettu kategorioihin Yleinen | 1 kommentti